Näkymättömäst näkyväks.
Joku sanoo ikävöivänsä. Se on sanonu sen monesti, ja täl kertaa meinaan saada paniikkikohtauksen. Mun pieni yksinäinen mieli ei voi käsittää sitä. Se ei ymmärrä uusia asioita, eikä osaa ottaa uusia tunteita vastaan, joten sitä pelottaa. Sitä pelottaa aiva vitu helvetisti.
"Toisel kädel pidän lasist kii. Juon." En iha vettä, mut melkei. Tekee hyvää. Rentouttaa ja saa huvittuneen olon. Tervetuloa alkoholismi. Pitäisköhä käydä pyytää apuu? Jotai ahdistuslääkkeit tms, joit vois ottaa vaan tarvittaes. Terveyshä täs menee, jos ain sortuu menee röökille tai alkaa tissuttelee.
Vaaka näytti yhtäkkiii yhtenä aamuna 68kg ja tarkistin oikei käymäl toisenki kerran siin, mut sit ajattelin, et vitut se paino voi tost vaa tippuu 4kg. Ja niinhä se oliki. Joku vamma vaan, ku seuraavana aamun taas se tuttu 71.5kg.
läski
tiistai 19. huhtikuuta 2016
keskiviikko 13. huhtikuuta 2016
Väsyttäää
Monta päivää täs taas miettiny kui tahtoisin tulla kirjottaa jotai. Purkaa jotai mitä on ajatuksis. Jotenki vaa ain nii vaikee alottaa, ku alkaa miettii, et mitä kirjottais ni sit tajuuki, ettei siel mieles sit loppuje lopuks ookkaa mitää sen suurempaa. Loputon tyhjiö vaa.
Äske meinasin, et oisin menny höyhynn kirjaa jotai, mut emmä sinnekkää voi. Oon tauol siit paikast.
Loputon tyhjyys kaivertaa nii sairaan tunteettoman kipeesti. Koskee nii helvetiststi tää tunnottomuus. Se on vaikeet selittää, mitä nyt täs ajan takaa, mut toivottavasti joku ees tajuu.
Ei voi käyttää sanoi ja kertoo asioit tääl, joit oon kertonu jollekki oikees elämäs.
Hei no sen voin kertoo, ku mul on tos reides viillot muutaman viikon takaa ja siin oli teipit...
"Sulla on teippii jalas... ? ..."
"Joo niin on! Törmäsin pöydän kulmaa :D "
"Olitko ees selvänä"
"Joo. .. melkei...XD"
"XD"
Vitut pöydän nurkaan. Mattoveitel tahoin vaan tuntee jotai, enkä ees tuntenu, vaik veretki vuoti. Ja joka päivä, joka hetki taistelen vastaan, etten ottais sitä veistä uudellee kätee ja viiltäis nii syvälle ja kauan, et tuntisin oikeesti jotai. Mieles vaa pyörii filminä mielikuva kui sekoon se veitsi kädes ja vedän reidet ja kädet täyteen vuotavii haavoi tuntemisen toivos.
Mä luulen, et se ei uskonu. Ja mitäs sit ku ei oo enää mitää järkee pitää niit teippei. Sit se tietää.
Tahtoisin kyl näyttää jo nyt, mut en tiä uskallanko.
Oon alkanu taas pikkuhiljaa lyömään itteeni sinne tänne.
Kerroin ettei oo ruokahaluu ja se oli eka joka kysy:" onks sulla kaikki hyvin?". (Kaikki muut, jopa lähemmat lähimmäiset ku se kuitannu jollai okil, et niiku ei kinosta. No ei varmaa kinosta ku oon onnistunu tunkee väkisi sitä kamaa kurkust alas ja pysyn tämmösenä saatanan läskinä. )
Vittu meinasin loose my shit siin vaihees iha totaalisesti, mut kylmästi ja vähättelevästi möläytin vaa:" iha vitu loistavasti!!XD" Ja jos mun sivusilmä ei sillo valehellu, ni näin lävitse poraavan katseen joka ei uskonu yhtää.
Totuus: First-world-mikää ei oo hyvi. Ei vittu yhtää mikää. Mulon masennuslääkkeet, jotka pyysin alustavasti bulimian hoitoon. Ne on varmasti ne, jotka on vieny mun ruokahalun, mut eihä sitä nyt voi kellekkää sanoo "joo tää ruokahalu on varmaa lähteny noil lääkkeil, jotka mul on käytös bulimian hoitoon. Se lääke vähentää ruokahimoi tms."
Joo pikkase liikaa vähentää, ku mua on kirjaimellisesti alkanu kuvottaa tunkee suuhuni kamaa, josta en maista juuri mitää eikä kroppa välitä enää nautintosignaalei aivoille.
Ootko sä heikko? Vai vahva?
Pystytykö ottaa heikkoo sun syliis ja pitää kii? Mua nii pelottaa, et jos ja kun käy ilmi kui vitu paskana mäki oikeesti oon, et sä isket stopin, heität mut roskiin, rakennat muurin väliin ja juokset. Pelottaa, et alat pitää mua uhkana sun mielenterveydelle.
Emmä itteeni uhkana pitäis. Tartteisin vaan parannuksen tähän merkityksettömyyden ja arvottomuuden tunteeseen. Sit mun ei tartteis enää esittää mitää
Äske meinasin, et oisin menny höyhynn kirjaa jotai, mut emmä sinnekkää voi. Oon tauol siit paikast.
Loputon tyhjyys kaivertaa nii sairaan tunteettoman kipeesti. Koskee nii helvetiststi tää tunnottomuus. Se on vaikeet selittää, mitä nyt täs ajan takaa, mut toivottavasti joku ees tajuu.
Ei voi käyttää sanoi ja kertoo asioit tääl, joit oon kertonu jollekki oikees elämäs.
Hei no sen voin kertoo, ku mul on tos reides viillot muutaman viikon takaa ja siin oli teipit...
"Sulla on teippii jalas... ? ..."
"Joo niin on! Törmäsin pöydän kulmaa :D "
"Olitko ees selvänä"
"Joo. .. melkei...XD"
"XD"
Vitut pöydän nurkaan. Mattoveitel tahoin vaan tuntee jotai, enkä ees tuntenu, vaik veretki vuoti. Ja joka päivä, joka hetki taistelen vastaan, etten ottais sitä veistä uudellee kätee ja viiltäis nii syvälle ja kauan, et tuntisin oikeesti jotai. Mieles vaa pyörii filminä mielikuva kui sekoon se veitsi kädes ja vedän reidet ja kädet täyteen vuotavii haavoi tuntemisen toivos.
Mä luulen, et se ei uskonu. Ja mitäs sit ku ei oo enää mitää järkee pitää niit teippei. Sit se tietää.
Tahtoisin kyl näyttää jo nyt, mut en tiä uskallanko.
Oon alkanu taas pikkuhiljaa lyömään itteeni sinne tänne.
Kerroin ettei oo ruokahaluu ja se oli eka joka kysy:" onks sulla kaikki hyvin?". (Kaikki muut, jopa lähemmat lähimmäiset ku se kuitannu jollai okil, et niiku ei kinosta. No ei varmaa kinosta ku oon onnistunu tunkee väkisi sitä kamaa kurkust alas ja pysyn tämmösenä saatanan läskinä. )
Vittu meinasin loose my shit siin vaihees iha totaalisesti, mut kylmästi ja vähättelevästi möläytin vaa:" iha vitu loistavasti!!XD" Ja jos mun sivusilmä ei sillo valehellu, ni näin lävitse poraavan katseen joka ei uskonu yhtää.
Totuus: First-world-mikää ei oo hyvi. Ei vittu yhtää mikää. Mulon masennuslääkkeet, jotka pyysin alustavasti bulimian hoitoon. Ne on varmasti ne, jotka on vieny mun ruokahalun, mut eihä sitä nyt voi kellekkää sanoo "joo tää ruokahalu on varmaa lähteny noil lääkkeil, jotka mul on käytös bulimian hoitoon. Se lääke vähentää ruokahimoi tms."
Joo pikkase liikaa vähentää, ku mua on kirjaimellisesti alkanu kuvottaa tunkee suuhuni kamaa, josta en maista juuri mitää eikä kroppa välitä enää nautintosignaalei aivoille.
Ootko sä heikko? Vai vahva?
Pystytykö ottaa heikkoo sun syliis ja pitää kii? Mua nii pelottaa, et jos ja kun käy ilmi kui vitu paskana mäki oikeesti oon, et sä isket stopin, heität mut roskiin, rakennat muurin väliin ja juokset. Pelottaa, et alat pitää mua uhkana sun mielenterveydelle.
Emmä itteeni uhkana pitäis. Tartteisin vaan parannuksen tähän merkityksettömyyden ja arvottomuuden tunteeseen. Sit mun ei tartteis enää esittää mitää
Crawl inside this body
find me where I am most ruined
love me there
maanantai 4. huhtikuuta 2016
Kylmässä kannan kipuani pientä
se sua silmiin katsooo / kysyy mitä sulle kuuluu /
eikä päästä irti / miltä susta oikeesti tuntuu /
se näkee näkee kaiken / ei jäää piiloon mikään /
hyväksyyy / hyvänä mua pitää
On niin saatanan epämiellyttävä olla.
Kipu on nautintoa tuskaa / eikö oo kiva ku mä saan sut tuntemaa jotai
Nii paljo aattelen vaa, et kumpa viiltely tuntuis jollekki ni siit ois ees jotai hyötyy. Emma sitä oo tehny ton pari viikkoo takasen reiden jälkeee, ku ei se sillonkaa tuntunu millekkää eikä herättäny helpotust siihe oloon joho toivoin helpotust.
Helpotust tunnottomaan oloon.
Tunnottomuus on kamalempaa ku ahdistus. Koska harvemmi tunnen hyvii oloi, onnellisuut, ni toivon vaan niin tyhjinä hetkinä, et ahdistaispa mua ees.
Ja sit ku se koittaa, ni mä nautin siit. Nautin siit, et tunnen ees jotain, vaikkaki sit negatiivist. Kunha jotai. Tahon tietää olevani elos.
maanantai 28. maaliskuuta 2016
Seksi ei oo normaalii
Mietin tänne kirjottamist siit kui perse menetti neitsyytensä, mut ajattelen, et kui mä sellast nii intiimii kehtaisin kirjottaa.
Kirjottaa asiast, joka on luonnollisempaa ku mikää tääl ennen mainituist asioist.
Kui voi pitää peppupanoa hävettävämpänä kui sitä, et tunkee hammasharjaa nii syvälle kurkkuun, et saa oksennettuu kaiken just syömänsä, terveellisen 3 munan munakkaan ja ruisleivän?
Täs maailmas on normaalimpaa kirjottaa siit, kui haluut vetää veitel ranteet auki. Normaalimpaa paastoo ja pyörtyillä ku verensokerit romahtelee. Normaalimpaa tuntee rytmihäiriöit ku oot oksentanu elämääs. Normaalii menettää tukkansa.
Mut sit
on epänormaalii ja outoo kirjottaa siit, kui sust tuntuu, et intiimikontaktiki tuntuu alkavan menettää merkityksensä. Mulla ei oo paljoo kokemust. Sillai muuutama mies, joide kaa useemman kerran. Huonoja? Tai sit ne on vaa esineellistäny mut oman nautintonsa nimis. Jokaiselt saanu kehui siit kui hyvin otan .. Voiski alkaa kirjottaa CV:hn " Vahvuutesi?" "syväkurkku". Se onki sit ollu ainut asia mist mäki oon nauttinu sen session aikana.
Oon oksentanu viiko sisää 5 kertaa. Vituttaa ku siitkää saa enää mitää nautintoo.
Vedin mattoveitel "vihdoi" reitee. Pidättelin sentää muutaman viikon, ellen jopa kuukauden, näit ajatuksii. Sekää ei tuntunu miltää, vaik vedin nii et veretki tuli. Ei se koskenu. Vähä kirvelti sen jälkee.
En osaa sanoo mikä on kamalempaa: olla tuntteettomuuden takii iha lamaantunu ja alat satuttaa ittees, jotta tuntisit ees jotai
vai olla nii ahdistunu, et toivoisit vaa kuolevas?
Mun olot on nyt ollu muutaman viikon sellast, etten tunne oikee mitää. En henkisesti enkä fyysisesti. En iloo, en suruu, ikävää, nälkää, väsymyst. En oikeesti mitää.
Ainut mitä "tunnen" on halu jotenki saada tuntemaan itteni ihan syvält sisimmästäni asti jotai, eli satuttaa itteeni.
Kirjottaa asiast, joka on luonnollisempaa ku mikää tääl ennen mainituist asioist.
Kui voi pitää peppupanoa hävettävämpänä kui sitä, et tunkee hammasharjaa nii syvälle kurkkuun, et saa oksennettuu kaiken just syömänsä, terveellisen 3 munan munakkaan ja ruisleivän?
Täs maailmas on normaalimpaa kirjottaa siit, kui haluut vetää veitel ranteet auki. Normaalimpaa paastoo ja pyörtyillä ku verensokerit romahtelee. Normaalimpaa tuntee rytmihäiriöit ku oot oksentanu elämääs. Normaalii menettää tukkansa.
Mut sit
on epänormaalii ja outoo kirjottaa siit, kui sust tuntuu, et intiimikontaktiki tuntuu alkavan menettää merkityksensä. Mulla ei oo paljoo kokemust. Sillai muuutama mies, joide kaa useemman kerran. Huonoja? Tai sit ne on vaa esineellistäny mut oman nautintonsa nimis. Jokaiselt saanu kehui siit kui hyvin otan .. Voiski alkaa kirjottaa CV:hn " Vahvuutesi?" "syväkurkku". Se onki sit ollu ainut asia mist mäki oon nauttinu sen session aikana.
Oon oksentanu viiko sisää 5 kertaa. Vituttaa ku siitkää saa enää mitää nautintoo.
Vedin mattoveitel "vihdoi" reitee. Pidättelin sentää muutaman viikon, ellen jopa kuukauden, näit ajatuksii. Sekää ei tuntunu miltää, vaik vedin nii et veretki tuli. Ei se koskenu. Vähä kirvelti sen jälkee.
En osaa sanoo mikä on kamalempaa: olla tuntteettomuuden takii iha lamaantunu ja alat satuttaa ittees, jotta tuntisit ees jotai
vai olla nii ahdistunu, et toivoisit vaa kuolevas?
Mun olot on nyt ollu muutaman viikon sellast, etten tunne oikee mitää. En henkisesti enkä fyysisesti. En iloo, en suruu, ikävää, nälkää, väsymyst. En oikeesti mitää.
Ainut mitä "tunnen" on halu jotenki saada tuntemaan itteni ihan syvält sisimmästäni asti jotai, eli satuttaa itteeni.
perjantai 25. maaliskuuta 2016
krooninen bulimikko
Tätä tekstii alottaes mul on vatsa täyn wc-pöntön ruokaa.
Kuukauden kuluttuu oon ollu bulimikko tasan 5 vuot. let that sink in.
Kämppis oli jättäny lapun, et se oli lähteny viikonlopuks pois. Mä hyppään kattoon ja alan huutaa:" JEEJEEE BULIBILEET OI VITTU NYT NII MÄTÄN" ja juoksen ihan bulipsykoosis hullun kiilto silmis ympäri kämppää
Pari viikkoo sit olin ostanu mätöt "silt varalt, et jos" kämppis oiski lähteny jo sillo pois, mut ei se lähteny ja sehä tarkottaa sitä, et mul oli vieläki ne mätöt tuol talles..
oijoij!
Kuukauden kuluttuu oon ollu bulimikko tasan 5 vuot. let that sink in.
Kämppis oli jättäny lapun, et se oli lähteny viikonlopuks pois. Mä hyppään kattoon ja alan huutaa:" JEEJEEE BULIBILEET OI VITTU NYT NII MÄTÄN" ja juoksen ihan bulipsykoosis hullun kiilto silmis ympäri kämppää
Pari viikkoo sit olin ostanu mätöt "silt varalt, et jos" kämppis oiski lähteny jo sillo pois, mut ei se lähteny ja sehä tarkottaa sitä, et mul oli vieläki ne mätöt tuol talles..
oijoij!
sunnuntai 20. maaliskuuta 2016
tiistai 15. maaliskuuta 2016
Pohjakoskestus sekasin
koko paska iha lapasest kerral.
Yhe liia vähä nukutun yön jälkee, illal tuntuu etten tiä oonko hereil vai unes. Epätodelline olo. Varmaa ahdisti. Puhelu isän kaa saa mut vajoo alaspäi. Ei se kysy edelleenkää. Äiti sano sanoja vittu paskaa kaikki. Tarkotti oikeesti itteensä niil sanoil. Vitu paskaa ne sanat oli silti. Menetin päiväs kaiken. Taino sen mitä luulin saaneeni; olemasololleni merkityksen, mut vitut. Iha yht merkityksetön ku ennenki. Ittensä satuttamine pyörii edellee mieles, mut jotenki ei inspaa sillai tarttuu terään ku tiän, et ei se mun oloo poista. Ei se ittensä runtelu millää muodol lisää mun olemasolon merkityst. Oksensin kämppiksen paikalolles, omas huonees roskiksee. Oksensin toisenki kerran. Oksensin suihkuski. Oksensin vaan, koska voin. Kaivo meinas mennä tukkoon. En kyl tiä ees miks söin, koska mul ei oo minkäälaist ruokahaluu atm, Ei tee mitää mieli. Tuntuu vaa ku päivän mittaa verensokerit laskee ja tuntuu, et vois vaa romahtaa maaha ja jäädä just siihe tuijottaa taivast. Jotenki pitäis saada kahvi otteeseen, ku se ois ainut mikä piristää. Mut ei kyl oikee sitäkää tee mieli.
Löysin tänää kriisipuhelimen numeron ja osotteen. Jos vaa vois mennä jonnekki ja sanoo nää ajatukset äänee.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)