Oksesin vaan koska voin

Paljonkoha sais tiputettuu kolmes viikos?
1.5-2h liikuntaa melkei joka päivä. Ei se oo paljoo, jos muuten sit vaa makaa. Toisaalt iha tarpeeks jos syö alle 1000kcal.
Emmä tiiä paljo mä tuun päiväs syömään.
Aamupalaks puuroo lounaan aikaan?
Välipalaks kahvi ja bansku?
Päivälliseks 3 munaa
 iltapalaks maitoon tehty protskupirtelö?
Porkkanoit rouskutella tylsyyteen.

Hyi kalorit imeytyy. Nyt pitää mennä.

mut en ollu oksentanu 4 viikkoo  ja 4 päivään!

Toivotit voimii / oon yksin

ja laitoit liitteeks oman blogis osotteen. En julkase sitä kommenttii. En mainosta. Oot 16 v, ilmeisesti ossalla.

Voi niit aikoi ku itekki oli 16. Just se ikä ku sairastuin. Varmaa 80%  sairastuu just tos 15-16.
Olin nii vitun sokee sillo, ku omat aivot ei ollu viel kehittyny olemaa tarpeeks vahvat ja järkeilee.
Se oli hauskaa sillo ku  veti päivän 600 kaloril ja ihmetteli ku kunto ei meinannu riittää pienempiinkää urheilusuorituksiin. Mistköhä vitust se mahtokaa johtuu? Syömishäiriö on vitun typerä sairaus. Tekee ihmisist nii sanoinkuvailemattoman typerii. Itekki olin typerä. Iha saaatanan typerä.

Viime viikkoin alkanu kytee taas halu oloon tuntee ittensä laihaks. En tunne. Oon iso. Kokoo M-L, 40-42. Fakta.
Ois vaa nii ihana olla laiha. Nii vähän tilaa vievä ja luiseva. Vähän niiku kadota. Muuttuu ruummillisenki olomuodon puolest sellaseks ku mä oon: huomaamaton, mitätön, merkityksetön ja koko ajan tiellä. Jos ois laiha, ni sit vois mennä vaikka johonki nurkkaan seisoo tai pöydän alle.
Tää on sitä aikaa ku voisin myöntää tän olevan kytköksis masennukseen.
Oon taas valunu. Taino taas ja taas.. pitkäst aikaa oikeestaa. En oo tosi pitkää aikaa ollu tällases olotilas mis oon nyt.
     Kaipaisin tukee. Tahtoisin puhuu vaikkei oo mitää selkeetä syytä miks masentaa, mut jotenki kertoo jollekki kui turha ja merkityksetön olo on. Kui pahaa tekee olla yksin. Ku tartteis jonkun joka pitäis kiinni ja välittäis. Kui tekee koko aja mieli satuttaa ittensä, et sais sen ahdistuksen laukeemaan. En viillellä, mut lyödä. Lävästä avokämmenel, et se kipu kihelmöis oikei laajal alueel.

Mulon kellunu melkei täys viinipullo mun laukun pohjal kohta viikon ja oon miettiny kui ihana ois mennä juomaan se jonkun kaa vaik jonnekki kalliolle ilta-auringon paistaes. Tai jonnekki laajalle ruohikkoalueelle.
Juoda se, jutella kaikesta maan ja taivaan välil, tehä kärrynpyörii ja tuijotella taivast.
Mua pelottaa etten pääse tekee sitä kertaakaan koko kesänä. Pelottaa aiva helvetisti.

Tahtoisin vaan itkee ja sanoo jollekki :" mulla on niin paha olla"  Eikä tartteis sanoo muuta. Sanoo vaan se jollekki toiselle ääneen, ja sit se vaan olis siinä ja vaikka halais ja sanois et :" niin. Joskus on paha olla ja se on ihan ok".

Sofi de la torre

Aukasin bloggerin ekaa kertaa varmaa parii viikkoo. Taas alotan kirjottaa tavallaan pää tyhjänä, kuitenki nii paljo asiaa täynnä.

 Oon kertonu yhen suurimmist salaisuuksistani ihmiselle, joka ei tiedä must mitää. Sen minkä vaan te tiedätte. Se reisi. Oli pakko kertoo et emmä oikeesti oo törmänny mihinkää pöydän reunaa vaan et oon tehny sen ite.
Se pyörii edellee mieles. Edellee nää kaikki viikot, päivät, siit ku oon viimeks maininnu siit mieliteost tääl. Koko aja. Tai no ei iha koko aikaa. Vaa sillo ku oon yksin, eli 85% ajast.  Varsinki nyt ku otti sen puheenaiheeks. Oi, kui ihan ois vaa vetää ja nähdä sen punasen nesteen valuvan pitkin ihoo. Konkretisois mun olemasolon, mun kuolevaisuuden, sen et oon oikee ihminen.

Paino samas. Junnaa vaa, vaik kroppa muuttuu päivä päivält. Oon iha uskomattoman hyväs kunnos nykyää.
Ruoka on merkityksetönt. Syön aamupalan, välipalan välil, päivälliseks toisen välipalan verran ruokaa ja sit iltapaks taas välipalan verran. Syön lämmint ruokaa ku on pakko.
Jääkaapis pysyy ain samat. Pitäis varmaa enemmä siirtyy hedelmii. Vähentää leipää. Se kaks palaa päiväs on liikaa. Vitusti hiilareit. No ei oo, mut mielummi ottaisin  ne hiilarit vaik banaaneist.

Rakastan ku se lyö mua. Se saa mut tunee olevani elossa.
Rakastan ku se saa mut tuntee, jotai mitä en oo koskaa ennen tuntenu.