Ensimmäistä kertaa 7 ja 10 vuoteen, oonki ehkä parantunut

voin sanoo mun painon tippuneen alle 67 kilon. 

Tajuun, mun menneisyyden huomioonottaen, miten sairast on mun ilo, ku nään vaa'as 66,5, ja sen ku pari viikkoo sit näin ekaa kertaa 7 vuoteen sen 65 alkavan luvun. 
Tajuun miten sairast on ku tykkään mun kehost viikko viikolt enemmän, ku nään sen pienenevän.
Vittu, et mä oon oottanu tätä! Vaik en  ookkaa enää vuosii tehny "tosissani" töitä tän eteen, ku oon oppinu, et mun kohdal se ei ois johtanu mihinkää hyvään, ku mul on nii huono itsekuri. 
vitu bulimikko

Tai ehk tää onki sitä, et oisin vihdoin parantunu? Kun en rajota mitään, mua ei silleen kiinnosta mitä syön. Haluun ravita mun kehoo mahd. monipuolisesti kasviksil, marjoil, hedelmil ja pähkinöil. Herkuttelen jos niin  haluun. Ei tartte enää vetää kuolema-mättöi, jos syönki yhen karkin liikaa. Oksentamine ei oo ollu vaihtoehto enää pitkään aikaan. Oon jopa uskaltanu humalas siirtää nälkääni jollai kännimätöl, ja se jos mikä on merkki MUN voitost! Oisinko näiden 10 vuoden aikana max 2 kertaa syöny kännis, jotai sillee etten olis  oksentanu sitä?

On aika helvetin luksust nauttii siit mitä haluu just sil hetkel. 

Surettaa ajatella, miten oon joskus voinu kohdella tätä kehoo. Mite sairait asioit oon tehny...

Tuntuu, et oisin vapaampi ku 10 vuoteen.

samalla ollen ikuises häkis

Ero

Mä jätin sen. 

Mul on ihan vitun hyvä olo, vaik oonki itkeny päivittäin yksinäisyyt, masentaa ja oon vihanen itelleni, etten saanu tarpeeks vahvaa herätyst aikasemmin; sillo ku ekan kerran kirjotin siit tänne. Mut ehkä sil oli tarkotuksensa. Mä uskon tarkotuksiin ja et kaikel on syynsä.

Mulla on nyt vitun hyvä olla, ja tulee olemaan, kunha opin taas päiväjärjestykset ja toimiin yksin.
Pikku hiljaa, tuun kukoistamaan.

Parempi yksin

Ymmärsin sen vuos sit, ja nyt oon ymmärtäny sen uudellee. Se ymmärrys kiehuu mun sisäl.
On parempi olla yksin. Ei tartte sietää ihmisten paskaa ja saa tehä asoit mitkä tuo rauhaa ja hyvää oloo. Toisaalt, onha niitki ihmisii olemas, jotka tuo rauhaa ja hyvää oloo.
Muutaman viikon jälkeen oon ollu nyt muutaman päivän yksin. Tänä 3:na, alan olla pitkäst aikaa levollinen. Mulla on rauha. Mulla on ihan hyvä olla näin. Yksin. Mua ei enää ahdista, eikä stressaa. Ei ees ne kaikki "vastuullisen aikuisen" hoidettavat asiat. Koska mä tiedän, et kaikki järjestyy. Kunhan vaan saan olla yksin.

Nyt alkaa olla tasan vuos siit ku olin alkanu oppii olemaa yksin oikeesti. Aloin uskaltaa tehä asioit ja mennä tapahtumii yksin, ja se oli iha ok. Sillee pikku hiljaa, pienin askelin opin.
Toisaalt, mul on koko aja läsnä se samanalaine yksinäisyydentunne ku vuos sit. Miks kaiken sen viime kesäsen paskan jälkee en voinu tapaa ihmist, joka tois rauhaa? Miks tapasin ihmisen, joka repi must viimesetki rauhan rippeet? Viimeset rippeet kaikest mitä mus oli jälel? Toisaalt, oon tuntenu sisäl sellast kiehuntaa viime viikot, etten koskaa ennen ois ollu vahvempi ku nyt, koska nyt tiedän mitä haluun ja mitä en haluu. Mitä siedän, ja mitä en. Tiedän mun rajat.
Ja jos et voi kunniottaa niit, ni painu vittuun.

Mä oon vahva, ja mä tuun selvii täst.

Silti pelkään, et jos kerron  ettei mua uskota. Et sanotaan, et mä oon se hullu. Koska mulle on nyt 9kk uskoteltu sitä, et mun päässä on se vika. Et mä keksin asioit. Et mä en muista mite asiat oikeesti on. Mitä on sanottu ja mitä ei. Kuka on se, joka on ollu ilkee ja ilkeilly. Koska mä oon herkkä ja ylireagoin. Kaikki riidat ja väittelyt on kääntyny iha päälaelleen. Kaikki on päätyny siihe, et mä oon tehny ja sanonu väärin. Mua pelottaa ihan vitusti, koska mä en jaksa taistella enää manipuloivaa ihmistä vastaan, koska siit ei tuu yhtää mitää. Se on vaa helvetillinen oravanpyörä.
Pelottaa ihan vitusti ja se on se mikä itkettää, jos jokin. 

Vielki siin suuhtees

annoin sille viel toisen mahiksen. Onhan ne toisetki saanu aina toisen mahiksen. Täl kertaa vaa mun kynnys on olematon;  jos sä ylität sen, ni sit se on siinä. Ja nii se vaa sattuu nyt olemaa, etkä voi syyttää muut ku ittees. Mä sanoin/varotin sua lukemattomat kerrat, ja tasan tiedät ne itekki.

1,5 vuotta on kulunut viimeisestä

se jonka kaa seurustelin, petti mua. Valehteli, manipuloi. Kaikkien silmis niin hyvä, mut kulissien takana mitää sanomaton. Mä olin sille mitään sanomaton. Melkei 3 vuot. Enkä mä vielkää voi uskoo sitä todeks.

Uus suhde, ja mun itsetunto ei oo koskaa ollu näin huono. Se ei oo koskaan ollu näin huono kuin nyt. Lue se uudelleen, ja sit lue tää mun blogi alust lopppuun. Mieti sitä.
Sillo mä vihasin itteeni vaa, kosk olin "läski". Nyt vihaan itteeni täysin siks, koska oon mitä oon kokonaisuutena. Oon kuullu mite ruma oon. Oon kuullu mite rumii vaatteit mul on, tai et näytän sille ja tälle, kaikki negatiivises merkitykses. Ainoot ruumiinosat joist mulle ei oo nyt sanottu jotain vittuilevaa sarkastist negatiivissätteist on mun sormet ja varpaat. Oon kuullu mite paskoi videoit katon. Oon kuullu mite paska mun musamaku on. Oon kuullu mite perseest mun ystävät on, joit se EI OO EDES TAVANNU.
Muistan ne pari kertaa kun se on sanonu mulle suoraan jotain kaunist ja hyvää. Toisel noist kerroist se oli kännis.

Ja ainut asia on mitä pelkään täl hetkel on se, et miten saan varmasti kaiken mun omaisuuden sen luota pois, koska täl hetkel mä en jaksais yhtää sitä vitu manipuloivaa sairast käyttäymismalliii jos väitetää etten muista mikä tavara on mun, mitä oon tuonu ja mitä oon tehny, ja mitä en. Mitä oon sanonu  ja mitä en. Mitä se on tehny, sanonu tai mitä ei.
Sellast on olla manipuloivas parisuhtees. Kyseenalaistetaa koko sun todellisuut siihe pisteesee asti, et alat uskoo sen toisen sanomisiii, vaik tasan tiedät ettei ne oo totta. 
Mut sul ei oo enää mitää sananvaltaa siihe.

Valehtelee, manipuloi ja lievästi narsistinen. Julkisuudes ihan erilainen ku kulissien takana; mä oon mitään sanomaton.

Mist saan voiman lähtee vittuun? Mist saan voiman perustella lähtemiseni, jos sille tulee tarvetta? Totta kai haluisin perustella, mut mitkä on seuraukset mun perusteluille? Loputon haukkuminen ja kaiken kääntäminen mun syyks? Et mussa oli se vika, et mä manipuloin ja valehtelin, keksin omiani ja yliregaoin?? Mä oon nähny sen  jo täs yli 4 kk parisuhtees, millast on ku toine ei voi ottaa kritiikkii vastaan ja kokee kaikki moitteet iha vitunmoisena hyökkäyksenä, ja se myös reagoi niide mukaa.

Mä en jaksa.