Väsyttäää

Monta päivää täs taas miettiny kui tahtoisin tulla kirjottaa jotai. Purkaa jotai mitä on ajatuksis. Jotenki vaa ain nii vaikee alottaa, ku alkaa miettii, et mitä kirjottais ni sit tajuuki, ettei siel mieles sit loppuje lopuks ookkaa mitää sen suurempaa. Loputon tyhjiö vaa.
Äske meinasin, et oisin menny höyhynn kirjaa jotai, mut emmä sinnekkää voi. Oon tauol siit paikast.

Loputon tyhjyys kaivertaa nii sairaan tunteettoman kipeesti. Koskee nii helvetiststi tää tunnottomuus. Se on vaikeet selittää, mitä nyt täs ajan takaa, mut toivottavasti joku ees tajuu.
Ei voi käyttää sanoi ja kertoo asioit tääl, joit oon kertonu jollekki oikees elämäs.

Hei no sen voin kertoo, ku mul on tos reides viillot muutaman viikon takaa ja siin oli teipit...
"Sulla on teippii jalas... ? ..." 
"Joo niin on! Törmäsin pöydän kulmaa :D "
"Olitko ees selvänä"
"Joo. .. melkei...XD"
 "XD"
                                           Vitut pöydän nurkaan. Mattoveitel tahoin vaan tuntee jotai, enkä ees tuntenu, vaik veretki vuoti. Ja joka päivä, joka hetki taistelen vastaan, etten ottais sitä veistä uudellee kätee ja viiltäis nii syvälle ja kauan, et tuntisin oikeesti jotai. Mieles vaa pyörii filminä mielikuva kui sekoon se veitsi kädes ja vedän reidet ja kädet täyteen vuotavii haavoi tuntemisen toivos.
    Mä luulen, et se ei uskonu. Ja mitäs sit ku ei oo enää mitää järkee pitää niit teippei. Sit se tietää.
Tahtoisin kyl näyttää jo nyt, mut en tiä uskallanko.
Oon alkanu taas pikkuhiljaa lyömään itteeni sinne tänne.

Kerroin ettei oo ruokahaluu ja se oli eka joka kysy:" onks sulla kaikki hyvin?". (Kaikki muut, jopa lähemmat lähimmäiset ku se kuitannu jollai okil, et niiku ei kinosta. No ei varmaa kinosta ku oon onnistunu tunkee väkisi sitä kamaa kurkust alas ja pysyn tämmösenä saatanan läskinä. )
Vittu meinasin loose my shit siin vaihees iha totaalisesti, mut kylmästi ja vähättelevästi möläytin vaa:" iha vitu loistavasti!!XD" Ja jos mun sivusilmä ei sillo valehellu, ni näin lävitse poraavan katseen joka ei uskonu yhtää.
Totuus:  First-world-mikää ei oo hyvi. Ei vittu yhtää mikää.  Mulon masennuslääkkeet, jotka pyysin alustavasti bulimian hoitoon. Ne on varmasti ne, jotka on vieny mun ruokahalun, mut eihä sitä nyt voi kellekkää sanoo "joo tää ruokahalu on varmaa lähteny noil lääkkeil, jotka mul on käytös bulimian hoitoon. Se lääke vähentää ruokahimoi tms."
   Joo pikkase liikaa vähentää, ku mua on kirjaimellisesti alkanu kuvottaa tunkee suuhuni kamaa, josta en maista juuri mitää eikä kroppa välitä enää nautintosignaalei aivoille.

Ootko sä heikko? Vai vahva?
 Pystytykö ottaa heikkoo sun syliis ja pitää kii?    Mua nii pelottaa, et jos ja kun käy ilmi kui vitu paskana mäki oikeesti oon, et sä isket stopin, heität mut roskiin, rakennat muurin väliin ja juokset. Pelottaa, et alat pitää mua uhkana sun mielenterveydelle.
Emmä itteeni uhkana pitäis. Tartteisin vaan parannuksen tähän merkityksettömyyden ja arvottomuuden tunteeseen. Sit mun ei tartteis enää esittää mitää

Crawl inside this body

find me where I am most ruined

love me there