Mun sydän särkyy joka kerta kun nään sut

 Mä oon rakastunu.  Ennen olin vaa ihastunu, mut se syvenee kuukausi kuukaudelt. Oon ollu ihastunu 4,5 vuotta. Ja se vituttaa, koska ainakaan toistaseks en voi saada tätä ihmist. Se ei haluu mua. Tai haluaa, mut ei pysty myöntämään. Jos myöntää välittävänsä, myöntää tuntevansa ja tunteminen on heikkoutta. Vitun miehet. 


Joka kerta ku me nähään, elämä palaa mun sieluun. 4 kertaa viikos mä hengitän. Oon rauhas, seesteises ajatuksettomuuden tyhjyydes. Mun on niin käsittämättömän hyvä olla sun seuras. Niin hyvä, et se sattuu.
 Se repii mut palasiks joka ikinen kerta. Repii mut palasiks joka ikinen aamu, kun puhelimen kalenteri ilmottaa:" päästä siit irti".   
En päästä. 
En päästä vaik liityin kahteen deittisovellukseen ,kun torjuit mut. Periaattees. Ja kolmas on tulos. En päästä irti, vaik oon käyny treffeil ja jono treffei tulos. Mä en haluu muita. Haluun sut. Piste. 
Sä et ymmärrä miten paljon oot saanu mussa aikaan näiden 6kk:n aikana vaan olemalla oma ittes (ja myös sillä et torjuit mut). Mä oon heränny henkiin. Oon elossa ekaa kertaa 16 vuoteen. Ekaa kertaa 16 vuoteen mun mieli tuntuu ravitulle. Tähän mennes se on vaa nääntyny ja näätyny. Kokenu hidast tuskallist nälkäkuolemaa. Oon lähimpänä omaa itteeni ku mitä oon koskaan ollu näiden vuosien aikana. Sä annat mulle voimaa olla sellanen ku todella oon ja tekemään niit asioit mitä haluun.
Annat mulle voimaa olla rohkeesti itsevarmasti mä.
Annat mulle voimaa yrittää olla paras versio itestäni.
Mun eteen on avautunu sun ansiost täysin uus maailma ja lisäks sen avul oon löytäny niin uskomattoman syvää ymmärtyst itestäni.
Sun seuras en pelkää sanoo mitää, ku tiiän ettet tuomitse. En pelkää sanoo mitää sairast. Jollanen oikeesti oon.  Tuol syväl sisimmässäni.
Normaalist poikeeva.
Pelottava.
Sairas.

Niiku kukat tarttee auringon valoo, et ne kasvaa,
sä oot mun aurinko. 
Sä ravitset mua.
Sä ravitset mun mieltä. 
Sä kasvatat mua.

Sä oot herättäny mut henkiin.

Kumpa tietäisit, et annan sulle kaiken ajan mitä tartteet, et joku päivä olisit valmis valitsemaan mut.
Haluun sut.

10 v

 Hei hyvää 10-vuotis syntymäpäivää rakas sairas maailmani <3

En ollu avannu tätä blogii yli 3vuoteen. Luin kaikki tekstit alust loppuun. Aiva vitu hirveet luettavaa. Nauroin vedet silmis,  ja mietin, et ei ees pahimmat kauhuelokuvat oo osannu jäljitel kaikkii niit tehtyi hirveyksii, mitä syömishäiriöinen voi itellee tehä. Tää on järkyttävän sairas maailma.
Sitä elokuvaa mä kyl ootan.

Nykyään mä vaalin mun kehoo. Ravitsen, hoidan, rakastan. Tai ainaki yritän.  Ja ilman mitää paineit ja pakkoo. Monesti oon pyytäny silt anteeks kaikkee näit hirveyksii mitä tein. Tiiän, et tää on arvokas väline (välttämätön), jos haluu olla tääl maan pääl.
Ehkä joku päivä mä annan itelleni anteeks. 

Syön mitä haluun, millo haluun, intuitivisesti, eli pääsääntösesti aika terveellisesti. 
En oo oksennellu enää melkei 10 vuotee. Mitä nyt oon viimeks tänne kirjottanu. Välil on saattanu tulla joku heikko hetki humalas aamuyön pikkutunneil, mut ei muute. 
Treenaus on edellee aktiivisesti mukana elämäs. En oo tainnu koskaa olla näi vahva mitä nyt oon, ja mä tykkään siit. Paino on ollu solidi 68 jo useemman vuoden. Kehonkoostumus on vaa muuttunu.

Tulin tos muutama viikko sit siihen tulokseen, et oon alkoholisti. En juo paljoo, mut juon liian useesti ja väärist syist. Mä hiljennän ja rauhotan sil mun mielen. Sitä mä en muistanu, et olin tehny tätä samaa jo 10vuot sit. Se vähä yllätti ku luin näit tekstei. Sillo vaa join harvemmin, mut kerral enemmä. 

Mua kaduttaa et sillo aikoinaa poistin sen lihava-maailma- blogin.
Se oli sairaan eeppinen.

she really fuck'd me up

 kun kerroit, et haluutki joku päivä lapsii. Olin aina luullu, tähän päivään mennes, et vihaat niit, ku et oo koskaa sanalkaa ilmassu sitä, et lapset vois olla ok. Oot aina sanonu, et ne on perseest tai jotai siihe tyylii.
Ja tänää päätit kertoo et haluutki niit joku päivä.
Mitä helvettii

I will protect her at any cost

 Pakokauhu valtaa ku nään et sil on joku uus tyttö,  ja mietin "onkoha toi sen uus muija"  "MITÄ JOS toi on sen uus muija?!!" 
Mä en haluu, et kukaa viaton joutuu samalle helvetin tielle mis mä olin, varsinki jos voisin estää sen. 
Pistän nimen muistiin ja seuraan, hiljaa taustal. Pidemmän aikaa, jos niil tulee kuvii; en tiiä kehtaisinko kuukausien pääst kysyy, miten se kohtelee sitä? Tai ken tietää, jos se oliski kohdannu kaltaisensa, joka kohtelis sitä vielä pahemmin ku se mua. 

Älä pelkää. Mä tuun auttamaan sua. 

Ensimmäistä kertaa 7 ja 10 vuoteen, oonki ehkä parantunut

voin sanoo mun painon tippuneen alle 67 kilon. 

Tajuun, mun menneisyyden huomioonottaen, miten sairast on mun ilo, ku nään vaa'as 66,5, ja sen ku pari viikkoo sit näin ekaa kertaa 7 vuoteen sen 65 alkavan luvun. 
Tajuun miten sairast on ku tykkään mun kehost viikko viikolt enemmän, ku nään sen pienenevän.
Vittu, et mä oon oottanu tätä! Vaik en  ookkaa enää vuosii tehny "tosissani" töitä tän eteen, ku oon oppinu, et mun kohdal se ei ois johtanu mihinkää hyvään, ku mul on nii huono itsekuri. 
vitu bulimikko

Tai ehk tää onki sitä, et oisin vihdoin parantunu? Kun en rajota mitään, mua ei silleen kiinnosta mitä syön. Haluun ravita mun kehoo mahd. monipuolisesti kasviksil, marjoil, hedelmil ja pähkinöil. Herkuttelen jos niin  haluun. Ei tartte enää vetää kuolema-mättöi, jos syönki yhen karkin liikaa. Oksentamine ei oo ollu vaihtoehto enää pitkään aikaan. Oon jopa uskaltanu humalas siirtää nälkääni jollai kännimätöl, ja se jos mikä on merkki MUN voitost! Oisinko näiden 10 vuoden aikana max 2 kertaa syöny kännis, jotai sillee etten olis  oksentanu sitä?

On aika helvetin luksust nauttii siit mitä haluu just sil hetkel. 

Surettaa ajatella, miten oon joskus voinu kohdella tätä kehoo. Mite sairait asioit oon tehny...

Tuntuu, et oisin vapaampi ku 10 vuoteen.

samalla ollen ikuises häkis

Ero

Mä jätin sen. 

Mul on ihan vitun hyvä olo, vaik oonki itkeny päivittäin yksinäisyyt, masentaa ja oon vihanen itelleni, etten saanu tarpeeks vahvaa herätyst aikasemmin; sillo ku ekan kerran kirjotin siit tänne. Mut ehkä sil oli tarkotuksensa. Mä uskon tarkotuksiin ja et kaikel on syynsä.

Mulla on nyt vitun hyvä olla, ja tulee olemaan, kunha opin taas päiväjärjestykset ja toimiin yksin.
Pikku hiljaa, tuun kukoistamaan.

Parempi yksin

Ymmärsin sen vuos sit, ja nyt oon ymmärtäny sen uudellee. Se ymmärrys kiehuu mun sisäl.
On parempi olla yksin. Ei tartte sietää ihmisten paskaa ja saa tehä asoit mitkä tuo rauhaa ja hyvää oloo. Toisaalt, onha niitki ihmisii olemas, jotka tuo rauhaa ja hyvää oloo.
Muutaman viikon jälkeen oon ollu nyt muutaman päivän yksin. Tänä 3:na, alan olla pitkäst aikaa levollinen. Mulla on rauha. Mulla on ihan hyvä olla näin. Yksin. Mua ei enää ahdista, eikä stressaa. Ei ees ne kaikki "vastuullisen aikuisen" hoidettavat asiat. Koska mä tiedän, et kaikki järjestyy. Kunhan vaan saan olla yksin.

Nyt alkaa olla tasan vuos siit ku olin alkanu oppii olemaa yksin oikeesti. Aloin uskaltaa tehä asioit ja mennä tapahtumii yksin, ja se oli iha ok. Sillee pikku hiljaa, pienin askelin opin.
Toisaalt, mul on koko aja läsnä se samanalaine yksinäisyydentunne ku vuos sit. Miks kaiken sen viime kesäsen paskan jälkee en voinu tapaa ihmist, joka tois rauhaa? Miks tapasin ihmisen, joka repi must viimesetki rauhan rippeet? Viimeset rippeet kaikest mitä mus oli jälel? Toisaalt, oon tuntenu sisäl sellast kiehuntaa viime viikot, etten koskaa ennen ois ollu vahvempi ku nyt, koska nyt tiedän mitä haluun ja mitä en haluu. Mitä siedän, ja mitä en. Tiedän mun rajat.
Ja jos et voi kunniottaa niit, ni painu vittuun.

Mä oon vahva, ja mä tuun selvii täst.

Silti pelkään, et jos kerron  ettei mua uskota. Et sanotaan, et mä oon se hullu. Koska mulle on nyt 9kk uskoteltu sitä, et mun päässä on se vika. Et mä keksin asioit. Et mä en muista mite asiat oikeesti on. Mitä on sanottu ja mitä ei. Kuka on se, joka on ollu ilkee ja ilkeilly. Koska mä oon herkkä ja ylireagoin. Kaikki riidat ja väittelyt on kääntyny iha päälaelleen. Kaikki on päätyny siihe, et mä oon tehny ja sanonu väärin. Mua pelottaa ihan vitusti, koska mä en jaksa taistella enää manipuloivaa ihmistä vastaan, koska siit ei tuu yhtää mitää. Se on vaa helvetillinen oravanpyörä.
Pelottaa ihan vitusti ja se on se mikä itkettää, jos jokin.