Istun tihkusatees. On viilee. 10min päästä salille.
Tänää en jaksa hymyillä. En ees yksin ku yritän, et jos se hymy nostais vähä mielt.
Mulle ei sanota heippa. Eikä tervehditä, ellen ite tervehdi eka. Se on aina ollu sillee.
Oon aika väsyny ja voimaton. Tuntuu aik turhalle. Niiku ain ennenki.
3min viel.
Ootan jotta jäis mahd vähä aikaa alkulämpälle ku en jaksais veivaa kauaa, enkä kehtaa mennä pukuhuoneeseee räplää kännyy.
Paino on laskenu just sen verra et viikonloppuna se tulee varmasti takas.
Oksentelu houkuttaa taas, koska se piristää ja poistaa ahdistust, sillee pienin määrin toteutettuna. Emmä kuitenkaa, ku tiiän ettei se pysyis lapases vaik nii aina väitetää
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti