Siit taitaa olla iha oikeesti aikaa ku viimeks oisin purkanu mitää oikeesti synkempää settii.
En kyl tiiä mitä saan tähä aikaa, mut tuntuu et on pakko vaa jotai ees avata jonnekki, ja tää on nyt se paikka jonne kirjottaa, ku muut paikat ei enää riitä.
Kerranki en kyl oo kirjottanu viel minnekkää muualle ku oikeesee päiväkirjaan, mut tuntuu ettei se riitä.
En nää mitää fiksuu syytä sille miks tän viikon aikana on lähteny iha mielettömään laskuun. Menkatki oli viikko sit ni niidenkää piikkii ei voi laittaa tätä matalaa mielt (normaalisti mul laskee mieliala tosi ranskasti ennen niit).
Tos muutama viikko sit tuli yhes asias aikamoinen takaisku joka veti sit monta muutaki asiaa mukanaa takapakille. Luulen, et se on yks syy joka vaikuttaa mieleen.
Lääkitys on kunnossa, vedän sitä vitun kahvii ja muitki vitamiinei oon alkanu nyt jo tankkaamaan talven varalle, ku tiiän et kuitenki tulee se vitu kaamosmasennus. Sain vinkkei mitkä vitamiinit jo itestään auttais ehkäsee masennust, ni ajattelin sit ottaa vinkist vaarin ja varatuuu täl kertaa talveen ajoissa. Ni SIIT huolimat tuntuu lasku. Ja tulee laskee.
Mua pelottaa iha vitusti mitä syksy tuo tulleessaan ku kaikkial pimenee entisestään ja jään yksin.
Taino just nyt en oo nii yksin ku olin esim viime vuoden syksyl, mut pelottaa et jään, Nyt pitää vaa iha täpöl taistel sitä vastaan, etten lähtis eristäytyy. Nyt nää viimeset 3 päivää on tuntunu vaan sille, et tekis mieli vaa sulkeutuu omaan huoneesee, pimentää se ja mennä peiton alle makaamaa tulpat korvis.
Vaihtoehtosesti haluisin vaa olla nii, et joku pitäis must kii. Halais nii kovaa, et ees hetken tuntuis sille, et oisin kultaaki arvokkaampi. Tahtoisin jonkun erityisen joka halais mua. Oon turtunu muiden valheellisille halauksille. En usko et ne oikeesti välittää. Jos ne välittäis, nii ne kysyis, et onks mul kaikki hyvin. Eipä kysy, vaik näkee VARMASTI nii saatanan selkeesti ettei kaikki oo hyvin. Tahtoisin sanoo ääneen, ettei kaikki oo hyvin.
En tarttee mitää kannustavii sanoi, koska ennenki oon selvinny ilman niit, mut haluisin vaa ees sen yhen välittävän halauksen ja tietää, et joku on vaan on siinä, mun tukena sillo ku sitä tartteen.
Mut kukaa ei oo sillo ku tartteisin kaikist eniten. Se on se hetki ku pitää vaa luottaa oman järjen voimaan, et se kyl auttaaa mut selviimää.
En vaa tiiä mite kauan oma järki jaksaa viel taistella yksin. Se ei nimittäi ehkä kestä enää 5:ttä kertaa pohjakosketust
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti