tiiän mikä on parast mulle. Tiiän.
Pelastan itteni mia-mörölt. Pelastan itteni parisuhdedraamalt, jota ei ees oo.
Välttelen niit väärii ihmisii. Siirrän ne mun lähelt pois kokonaa.
En syö ku tiän, et se lihottaa mua. Vatsa muris just. Alkoholist kalorit ja hiilarit. Toimii. Paljonkoha viinas on?
Oon pelastanu itteeni jo 6 vuotta.
En tiiä mitä tehä. tahtoisin tehä jotain, mut en kuitenkaa tekis mitään enkä haluukkaa, mut toisaalt haluun, mut mist mä täs oikein puhun? Elämäst? kuolemast? Molemmist varmaa.
Mulle parast ois varmaa kuolema
mut ei sit kuitenkaa
ittensä satuttamine ois sit varmaa lähin verrattavis oleva asia, mut ehk noi pari viikkoo vanhat jälet nyt saa riittää.
Mut mitä jos haluunki lisää? Mitä jos tahon et joku näkiski ne? Joku voimakkaampi olento. Kysyis mitä noi on. Valehtelisin, mut se kattois mua silmiin silmillää, jotka sanois sanattomil sanoil et "tiiän tasan tarkkaan mitä noi on", ottais must kii, puristais kovasti syliinsä, ja antais mulle syyn elää, antais tunteen et mun kuuluu olla elossa, just tässä ja nyt.
Tahtoisin kuolla onnellisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti